tiistai 10. toukokuuta 2011

Miksaus!

Kun kaikki oli raavittu narulle ja kotopuolessa raidat siivoiltu, niin alkoi homman todellinen sotkeminen. Aloitimme miksaamisen tekemällä jonkinlaisen tasomiksauksen, jonka jälkeen aloimme hieromaan itse "saundeja". Miksaukselle oli varattu par päivää per biisi, jonka aikana homma muuttui kerran jos toisenkin. Ensimmäiset versiot olivat aika tukkoisia, kun tuli innostuttua ton alakerran kanssa ja sitten toiset versiot olivat aikas sirkkeliä, mutta kolmas kerta toden sanoi ja niistä saimme huomattavasti tasapainoisemman kuuloista tavaraa. Mitään ihmeellistä ei miksauksessa tapahtunut. Perinteiset ekvalisoinnit ja dynaamiset prosessoinnit sinne tuli väännettyä, kuten myös kaiut jne. Jonkinlaista automaatiotakin tuli väänettyä, lähinnä jotta saisi rummut paremmin kuriin. Perse edellä puuhun mentiin pari kertaa, mutta latvaan lopulta päästiin.
Masterit pitäisi vielä kappaleista tehdä ja eiköhän ne tässä juurikin tällä viikolla tule valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti